Ylioppilaskunta KUVYO
TOKYOwiki
Kuvataideakatemian ylioppilaskunta (KUVYO) on yliopistolain määrittelemä julkisyhteisö, jonka tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia, henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiään. Jäseniä ovat kaikki perustutkintoa suorittavat opiskelijat.
Ylioppilaskunnan ylintä päätösvaltaa käyttää vuosittain jäsenistön keskuudesta vaaleilla valittava 8-jäseninen edustajisto. Edustajisto valitsee ja valvoo viisihenkisen hallituksen ja pääsihteerin toimia sekä tarkistaa tilinpäätöksen ja mahdollisen vuosikertomuksen sekä toimintasuunnitelman. Opiskelijoiden keskuudesta valitaan lisäksi opiskelijajäsenet lautakuntiin ja neuvostoihin, jotka ovat Kuvataideakatemian ylimpiä päätöksentekoelimiä. Tätä kautta opiskelijoilla on suora vaikutusmahdollisuus akatemian kehittämiseen.
Kaikki opiskelijat kutsutaan yleiskokoukseen lukukauden alussa sekä muutoin tarpeen vaatiessa. Lisäksi ylioppilaskunnan hallitus kokoontuu kuukausittain. Toiminnasta ja tapahtumista tiedotetaan sähköpostitse sekä koulun ilmoitustauluilla.
Sisällysluettelo |
Toiminta
KUVYO:lla on oma residenssi Utössa. Ylioppilaskunta antaa työskentelyaikaa 2 viikosta 2 kuukauteen residenssissä sekä opiskelijoille että henkilökunnalle. Katso kuvia residenssistä täältä
Lisäksi Kuvataideakatemian ylioppilaskunnalla on saunatila Kasarmikadulla. Saunan lisäksi oleskelutilassa on jääkaappi, pakastin, mikro ja keittolevy.
Ylioppilaskunnalla on myös kesänäyttely sekä keskustelu- ja infotilaisuuksia. Juhlia ja edunvalvontaa toki, kuten muillakin ylioppilaskunnilla.
Yhteystiedot
Hallitus 2009
- Ida Palojärvi, puheenjohtaja, ArsYo-vastaava
- Arvid Hedin
- Lauri Isola
- Pauliina Kaasalainen
- Heikki Räisänen
Pääsihteerinä ja tiedottajana toimii Pipsu Isola ja rahastonhoitajana Jenny Rinkinen.
Edustajisto 2009
- Tuukka Salonen (puheenjohtaja)
- Kalle Hakkarainen
- Lukas Hoffmann
- Nuutti Koskinen
- Sara Pathirane
- Nestori Syrjälä
- Lauri Wuolio
Hallitus 2008
- Nestori Syrjälä, puheenjohtaja, nestori.syrjala
kuva.fi, 0407013183
- Salla Vapaavuori, tiedottaja, salla.vapaavuori
kuva.fi, 0504653280
- Eeva-Riitta Eerola, eeva-riitta.eerola
kuva.fi, 0408382076
- Teemu Kivikangas, teemu.kivikangaskuva
kuva.fi, 0505835512
- Jenni Toikka, jenni.toikka
kuva.fi, 0503072056
Sihteeristö
Lisätiedot
| | Arsyo eli taidekorkeakoulujen ylioppilaskunnat
TOKYO • SAY • TEYO • KUVYO • SKY ... ja niiden yhteistyö: | Muokkaa |
Ylioppilaskunnat
Monialaiset HYY, ÅAS, TAMY, TYY, OYY, JYY, LYY, VYY, JOYY, KYY • Taide TOKYO, SAY, KUVYO, TEYO, SKY • Kauppatieteet KY, SHS, TuKY • Tekniikka TKY, TTYY, LTKY • Sota Kadettioppilaskunta /// Ulkomailla EKA Üliõpilasesindus, ASUC, RISD Student Alliance
Katso myös: Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, European Students' Union, OLL, Otus ry, OSS, SAMOK ja Yliopistot
AINEJÄRJESTÖT JA YHTEISTYÖKUMPPANIT
Ainejärjestöt • ETL • GRRR • Kooma • Mela • Nude • Nurja • NÄKY • VAU!
TaiK • Kipsari • Pointer • Aralis • Lume • Rehtori • OOP • Osastot ja koulutusohjelmat
Taide • ArsYO • SAY • TEYO • KUVYO • SKY • EKA Üliõpilasesindus
Muut • SYL • KY • TKY • HYY • ÅAS • TAMY • TYY • OYY • JYY • LYY • VYY • JOYY • KYY • SHS • TuKY • TTYY • LTKY • ESU • OLL • Otus ry • OSS • SAMOK • Yliopistot


