Tiedote: TOKYO VAATII NOLLATOLERANSSIA HÄIRINTÄTAPAUKSISSA
TOKYOwiki
TOKYO vaatii nollatoleranssia häirintätapauksissa
Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta TOKYO
Tiedote 14.12.2007
- TOKYO VAATII NOLLATOLERANSSIA HÄIRINTÄTAPAUKSISSA
Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta TOKYO kannustaa ja tukee häirinnän kohteeksi joutuneita ottamaan kohtelunsa puheeksi ja viemään asian eteenpäin. TOKYO on huolestunut Taideteollisessa korkeakoulussa esiintyvästä häirinnästä ja siitä, että häirinnän vakavuutta helposti vähätellään.
Häirinnän eri muodot vaihtelevat hiljaisesta syrjinnästä ja henkisestä väkivallasta aina seksuaaliseen lähentelyyn ja fyysiseen voimankäyttöön. Häirinnän kohteeksi joutunut henkilö on erittäin vaikeassa asemassa, jossa vaikuttavat yhtäältä häirinnän itsensä aiheuttama henkinen paine ja toisaalta pelko siitä, että tapaus ja sitä kautta oma kohteeksi joutuminen tulevat ilmi ja yleiseen tietoon.
Loukkaavaa tai epämiellyttävää käyttäytymistä ei tule sietää. Häirintätapaukset ovat usein ratkaistavissa ottamalla asia puheeksi häiritsijän kanssa. Mikäli kuitenkin kahdenkeskinen keskustelu on vaikeaa tai siitä ei ole apua, on asiaan mahdollista etsiä ratkaisua luottamuksellisesti yhdessä esimerkiksi ylioppilaskunnan luottamushenkilöiden tai Taideteollisen korkeakoulun tasa-arvovastaavan kanssa.
"Meidän on mahdollista yhdessä rakentaa häirinnätön toimintakulttuuri. Se edellyttää rohkeutta ja ponnisteluja erityisesti häirinnän kohteeksi joutuneilta. Ongelmat eivät katoa vähättelemällä, eikä ainuttakaan tapausta ei ole syytä painaa villaisella", rohkaisee TOKYOn puheenjohtaja Markus Koljonen.
Lisätietoja:
TOKYOn puheenjohtaja Markus Koljonen, markus.koljonentaik.fi, 040 590 1695
TOKYOn varapuheenjohtaja, sosiaalipoliittinen vastaava Piritta Pynnönen, piritta.pynnonentaik.fi, 040 4149 420
Taideteollisen korkeakoulun tasa-arvovastaava Eeva Kurki, eeva.kurkitaik.fi
Taideteollisella korkeakoululla on oma tasa-arvosuunnitelmansa, joka on saatavilla TaiK:n intranetissä.
Ylioppilaskunta TOKYO on noin 1800-jäsenisenä Suomen suurin taideopiskelijoiden organisaatio.

