Kipsari
TOKYOwiki
- in English: Kipsari restaurant
Mikä Kipsari?
Kipsari tarjoilee pääasiassa kasvisruokaa. Opiskelijahintaan voit valita lämpimän aterian tai herkullisen salaattilautasen. Lounaaseen kuuluu myös raaste ja Kipsarin omaa leipää ja levitettä. Kahvila-baari-ruokalan valikoimaan kuuluu myös sämpylöitä, joita saa myös tonnikala- ja makkaratäytteellä. Lisäksi Kipsari tarjoaa reilun kaupan kahvia, limonadeja, leivonnaisia sekä siideriä ja olutta.
Kipsarissa on mahdollista järjestää omia tapahtumiaan, joten jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä Kipsarin henkilökuntaan tai TOKYOon!
Katso myös:
Kipsarin historia
Kipsari sai nimensä Ateneumin pohjakerroksessa sijaitsevan kipsikellarin mukaan, jonne se ensi kerran perustettiin 60-luvun lopulla. Kipsari oli paikka, jossa Ateneumin veistotaiteen opiskelijat piirtämällä jäljensivät kipsipatsaita. Alkusysäys baarin perustamiselle oli -huhujen mukaan- legendaarisen opettajan Severi Parkon luento, jossa kyseenalaistettiin patsaiden värittömyys ja luennosta inspiroituneet opiskelijat maalasivat patsaat väreillä ja joivat punkkua päälle. Todennäköisemmän tarinan kertoo silloinen ylioppilaskunnan puheenjohtaja Lasse Lyytikäinen (hpj 68-69) jonka mukaan paikkaa tarjottiin ylioppilaskunnalle joka päätti perustaa kahvion. Toiminta tosin lähti välillä käsistä sillä Kipsikellarissa tarjoiltiin keskiolutta ja opiskelijat "sotkivat" patsaita.
Tilapulan vuoksi Kipsarin toiminta on jatkunut erilaisissa tiloissa. Väliaikaisesti se on sijainnut muun muassa Ateneumin käytävällä, jossa nykyisin sijaitsee Ateneumin hallinto. Vuosien 78-79 puheenjohtaja Hilkka Mattila muistelee kuinka käytävässä tarjoiltiin "muutakin kuin kahvia" tupakansavun leijailessa. Kipsarissa ei alun perin tarjoiltu ruokaa (toisinaan kyllä soppaa), mutta sitäkin enemmän siellä juotiin olutta ja kahvia.
Vuonna -83 Kipsari siirtyi Teollisuuskadulle ja sieltä vuonna -86 Arabianrantaan. Nykyisessä rakennuksessa Kipsari on sijainnut neljässä eri tilassa. Vuonna -97 Kipsari sai väistyä Lume:n rakennustöiden tieltä ja toiminta tyrehtyi puoleksi vuodeksi, kunnes keksittiin kärrykipsari, joka kiersi ympäri koulua ripotelluilla pysäkeillä. Yksi kitisevän puukärryn pysäkeistä oli rehtori Yrjö Sotamaan lasikopin edessä, joten uudet tilat saatiin rehtorin ystävällisellä avulla yllättävän nopeasti. Kipsari avasi ovensa ulkopuolisillekin vuonna -99 ja vuonna 2002 opiskelijat saivat juhlia uusia viinilupia.
Uuden vuosituhannen alussa Kipsarin toimintaa väritti virkeä klubitoiminta ja paikassa vieraili laaja kirjo eri bändejä. Keikkojen järjestäminen kuitenkin jouduttiin lakkauttamaan taloudellisesti tappiollisena. Tästä viisastuneena Kipsarin toiminta keskitettiin oleelliseen eli opiskelijoiden ruokkimiseen ja satunnaisten tapahtumien järjestämiseen. Lukuvuoden 2008-2009 alussa Kipsarissa on viimein saatu toteutettua koodinimellä Kipsari Face-Lift toimiva hanke jonka tarkoituksena on uudistaa yhteisen ravintola-baarimme ilme -perinteitä unohtamatta.
Kipsari on ylioppilaskunnan omistama yritys. Sen toiminnasta päättää Kipsarin hallitus jossa istuu sekä ulkopuolisia, Kipsarin työntekijöiden että ylioppilaskunnan edustajia.
Kipsarin hallitus ja johto
Kipsarin toimitusjohtaja on Jaana Jussila.
Kipsari Oy:n hallitus 4/2009 alkaen
- Anna Tompuri, puheenjohtaja
- Karri Lehtonen
- Martti Mela
Kipsarin liikevaihto on noin 300 000 euroa.
AINEJÄRJESTÖT JA YHTEISTYÖKUMPPANIT
Ainejärjestöt • ETL • GRRR • Kooma • Mela • Nude • Nurja • NÄKY • VAU!
TaiK • Kipsari • Pointer • Aralis • Lume • Rehtori • OOP • Osastot ja koulutusohjelmat
Taide • ArsYO • SAY • TEYO • KUVYO • SKY • EKA Üliõpilasesindus
Muut • SYL • KY • TKY • HYY • ÅAS • TAMY • TYY • OYY • JYY • LYY • VYY • JOYY • KYY • SHS • TuKY • TTYY • LTKY • ESU • OLL • Otus ry • OSS • SAMOK • Yliopistot


