Ainejärjestöt
TOKYOwiki
Taideteollissa korkeakoulussa toimii kahdeksan eri ainejärjestöä. Ainejärjestö koostuu opiskelijoista ja on olennainen osa korkeakoulukulttuuria. Sen tärkein tehtävä on ylläpitää yhteisöllisyyttä ja järjestää hauskoja tapahtumia. Ilman toimintaa ylläpitäviä ihmisiä ei ole tahoa joka vahtisi myös opiskelijoiden etuja ja järkkäisi hauskuutta aherruksen keskelle. Kukin opiskelija toimii omien vahvuuksiensa, kapasiteetin ja intressien mukaan. Toista kiinnostaa juhlinta, toinen haluaa paremmat sohvat osastolle. Myös kriittiset kannanotot ovat olennainen osa ja konkreettinen tapa vaikuttaa koulun käytäntöihin.
TOKYO ry tukee ainejärjestöjen toimintaa rahallisilla avustuksilla. Avustuksen saamiseksi TOKYOlle tulee toimittaa toimintakertomus, joka summaa järjestön tapahtumat kuluneen vuoden aikana, sekä toimintasuunnitelma, jossa kaavaillaan tulevan vuoden toimintaa. Tarvittaessa TOKYOn toimistolta saa apua ja ohjeita näiden tekemiseen.
Ainejärjestötoimijat voivat kääntyä TOKYOn puoleen missä tahansa ongelmatilanteissa. TOKYOn kautta ainejärjestöillä on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin entistä tehokkaammin.
Ainejärjestöillä on yhteinen sähköpostilista, jolle saavat liittyä kaikkien ainejärjestöjen hallitusliaset ja aktiivit. Listalle voi lähettää viestejä osoitteeseen ainejarjestot
taik.fi
Listalle saa liittyä kuka tahansa oheisen linkin kautta:
Ainejärjestöjen ja TOKYOn lisäksi Porin opiskelijoiden etuja valvoo Porin Ylioppilasyhdistys Pointer ry.
Sisällysluettelo |
Tärkeää tietoa aktiiveille
TOKYOwikistä löytyy paljon hyödyllistä tietoa ainejärjestötoiminnasta, niin aloittelijoille kuin naavaparroillekin. Materiaalia ainejärjestöille -sivulta löytyy mm. hyväksi havaittuja käytänteitä, perusinfopaketti, hallituksen pakolliset jäsenet, ohjeita yhdistyksen rekisteröimiseksi, tietoa opintopisteistä, sanaselityksiä ja ideapankki!
Ajankohtaista
Yhdistystoimintakoulutus ainejärjestöille
TOKYO järjestää yhdessä Taide ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n kanssa Ainejärjestöille tarkoitetun yhdistystoiminnan koulutuksen tiistaina 23.3.2010 klo 16.00 alkaen TaiKin tutkimusinstituutin salissa 344.
Koulutuksessa saa perustiedot yhdistystoiminnasta, Mitkä ovat toimijoiden vastuut ja velvollisuudet? Kouluttajana toimii Sikke Leinikki TJS koulutuskeskuksesta.
Ilmoittautuminen koulutukseen:
- Kirjoita nimesi ja ainejärjestösi tähän!
- Petra Silfverberg (Kooma ry)
- ...
Ainejärjestöt koulutusohjelmittain
| Laitos | Ainejärjestöt | Koulutusohjelmat |
|---|---|---|
| Taiteen laitos | Kooma |
|
| ei ainejärjestöä |
| |
| Muotoilun laitos | Nude |
|
| Nurja |
| |
| Porin taiteen ja median laitos | Näky |
|
| Median laitos | Mela |
|
| GRRR |
| |
| Vau! |
| |
| Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos | ETL |
|
Ainejärjestöt esittäytyvät
Nude
Nuoret Designerit ry on kavereiden kesken Nude. Nude järjestää niin saunailtoja ja kulttuuritapahtumia kuin retkiä maailman ääriin. Tule mukaan!
Nude on Taideteollisen korkeakoulun muotoilun osaston kaikkien koulutusohjelmien yhteisö (Keramiikka- ja lasitaide, Teollinen muotoilu, Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu , Tilasuunnittelu, Kalustesuunnittelu, Vaatetussuunnittelu ja pukutaide, Tekstiilitaide, Taideteollinen muotoilu).
Kustakin luokasta oppilaat valitsevat ns. luokan vanhimman joka toimii tiedonvälittäjänä omalle luokalleen. Näin Nuden aktiivit koostuvat ykkös-ja kakkosvuosikurssin opiskelijoista ja opiskelijoilla on yhteys eri koulutusohjelmien välillä.
Lisätietoja ja yhteystiedot löytyvät Nuden sivuilta.
Kooma
Kooma Ry on Taidekasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö. Kooma pitää erityisen tärkeänä viihtyisää ilmapiiriä laitoksella sekä vahtii aktiivisesti opiskelijoiden etuja. Kooma seisoo yksittäisen opiskelijan takana ja pyrkii auttamaan pulmatilanteissa laitoksen ja opiskelijan välillä. Teemme yhteistyötä osaston johdon, dekaanin, koko henkilökunnan sekä TOKYOn kanssa.
Ennenkaikkea tarkoitus on kuitenkin pitää hauskaa yhdessä! Juhlatoimikunta Kippis järjestää säännöllisesti actionia koko osaston opiskelijoille. Myös osastojen välisiä bileitä on nähty. Kooman kokouksiin voi kuka tahansa taidekasvatuksen opiskelija aina osallistua jos haluaa ottaa jonkin asian esille. Kooma on järjestänyt yhteisiä ulkomaanmatkoja, juhlinut, painanut omia paitoja ja kangaskassejaan, kirjoitellut virallisia kannanottoja, sekä järjestänyt suuria mielenosoituksia!
Muista että sinun ei tarvitse istua hallituksessa jos haluat olla toiminnassa mukana, kaikki ovat tervetulleita erilaisiin projekteihin mukaan. Jäsenyys on huimaavat 5 euroa/lukuvuosi.
Lisätietoja ja yhteystiedot löytyvät Kooman sivuilta ja Kooman blogista.
Mela
MELA is Media Lab's departmental student union. It has been registered to be an official organization - however, the way of operation continues to be very relaxed and fun! It's purpose is to plan happenings, parties, gatherings, fun and more fun. MELA is also a venue to get students' voices heard. MELA keeps in constant contact with the Media Lab staff and also with TOKYO.
Being an "active mlabber" doesn't mean that the student should participate in all the things being done in MELA - when ever each student has the time and the will they are welcome! All the Media Lab students are automatically members of MELA and anybody can participate planning and organizing stuff. New ideas and suggestions are always welcome!
Lisätietoja ja yhteystiedot löytyvät Melan sivuilta.
ETL
Elokuvataiteen ja lavastustaiteen opiskelijat ETL ry on rekisteröity yhdistys, joka valvoo jäseniensä, eli Taideteollisen korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen osasto ELO:n opiskelijoiden, etuja ja oikeuksia. ETL ry toimii aktiivisesti osaston sisällä, tiiviissä yhteistyössä sekä osaston henkilökunnan että ELO:n osastoneuvoston opiskelijajäsenten kanssa. ETL:n kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenilleen ja niistä ilmoitetaan yleensä elopisk-listalla. ETL:n jäsenistöstä muodostetaan vuosittain 6-7 hengen aktiivinen hallitus.
Lisätietoja ja yhteystiedot löytyvät ETL:n sivuilta.
Näky
NÄKY ry on Porin taiteen ja median osaston ainejärjestö, joka perustettiin marraskuussa 2005. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus on toimia Porin taiteen ja median osaston opiskelijoiden edunvalvojana sekä osaston yhteisöllisyyden kehittäjänä.
Edunvalvojan roolissaan NÄKY on toiminut tunnollisesti. Aktiivisuutensa - palautteiden ja kannanottojen - ansioista on NÄKYllä ja sen myötä opiskelijoilla mahdollisuus vaikuttaa osaston asioihin. Tähän mennessä kantaa on otettu ja parannuksia saatu erityisesti osaston tila- ja laitteistoasioihin.
Yhteisöllisyyttä kehitetään järjestämällä juhlia, retkiä ja tapahtumia. Tähän astisia huippuhetkiä on ollut toukokuussa 2006 kaupunkifestivaali Maifestin yhteydessä järjestetty Taideautomaatti-tapahtuma, syksyn 2006 Pietarin matka sekä lukuisat osaston juhlat.
Lisätietoja ja yhteystiedot löytyvät Näkyn sivuilta.
GRRR
GRRR on graafisen suunnittelun koulutusohjelman ainejärjestö, joka perustettiin syksyllä 2006.
Lukuvuonna 06-07 GRRR on toiminut lähinnä viihde-elementtinä, ei niinkään poliittisena äänitorvena. GRRR järjestää mm. graafisen opiskelijoille vuosittain matkan ulkomaille ja päättää vuoden yhteisen kevätjuhlan merkeissä. GRRR ei kuitenkaan halua sitoutua mihinkään toimintamalliin, vaan muuntuu opiskelijoiden tarpeiden mukaan.
Lisätietoja ja yhteystiedot löytyvät GRRRn sivuilta.
Linkkejä
AINEJÄRJESTÖT JA YHTEISTYÖKUMPPANIT
Ainejärjestöt • ETL • GRRR • Kooma • Mela • Nude • Nurja • NÄKY • VAU!
TaiK • Kipsari • Pointer • Aralis • Lume • Rehtori • OOP • Osastot ja koulutusohjelmat
Taide • ArsYO • SAY • TEYO • KUVYO • SKY • EKA Üliõpilasesindus
Muut • SYL • KY • TKY • HYY • ÅAS • TAMY • TYY • OYY • JYY • LYY • VYY • JOYY • KYY • SHS • TuKY • TTYY • LTKY • ESU • OLL • Otus ry • OSS • SAMOK • Yliopistot



