Aalto-yliopisto

TOKYOwiki

Aalto-yliopisto (tunnettu myös nimellä huippuyliopisto, innovaatioyliopisto ja Aalto-korkeakoulu)

Yliopisto perustetaan, mikäli eduskunta hyväksyy uuden yliopistolain keväällä 2008. Mikäli laki hyväksytään, aloittaa uusi yliopisto toimintansa 1.8.2009. Taideteollisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun nykyinen toiminta siirtyisi osaksi Aalto-yliopiston toimintaa 1.1.2010.

Sisällysluettelo

Aaltoyliopisto

Aalto Agency on säätiön PR-toimisto.

Aaltoyliopiston valmistelu

Aalto-korkeakoulusäätiö perustettiin 25.6.2008. 14.8. nimettiin säätiön hallitus, joka on kokoontui ensimmäistä kertaa 15.8.2008 Toisen kokouksensa säätiön hallitus piti 19.9.2008.

Valmisteluun ovat osallistuneet myös ahkerasti kolmen korkeakoulun rehtorit:

Aalto-yliopiston organisaatio

Aalto-yliopiston rehtori

  • KTH Vararehtori (huhtikuuhun saakka), PhD, Tuula Teeri

Säätiön hallitus

X

  • Varapuheenjohtaja Euroopan tiedesäätiön pääjohtaja, professori Marja Makarow

Heidän lisäkseen säätiön hallituksen kuuluvat:

X

Muutosorganisaation johto

19.9. pidetyssä kokouksessa säätiön hallitus nimesi muutosorganisaation johdon seitsemälle eri teema-alueelle: Aalto-yliopiston fokus-alueet, tutkimus, opetus, HR ja henkilöstöprosessit, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, hallinto ja palvelut sekä talous.

Vetäjiksi valittiin seuraavat henkilöt:


Lisäksi Aalto-korkeakoulusäätiössä toimii myös projektijohtaja Jari Jokinen. Hän toimii toimii hallituksen sihteerinä muutosprosessin ajan.

Muutosorganisaation ohjausryhmänä toimivat nykyiset korkeakoulujen rehtorit sekä Aalto-yliopistolle valittava rehtori.

Saat lisätietoa seuraavista lähteistä

Kuva:AY-kollaasi.jpg

 

Tietoa yliopistoista TOKYOwikissä - muokkaa

 

KOULUTUS

Aalto-yliopistoKoordinaattoriRehtoriHuippuyliopiston taustat
AYYAYY:n edustajistovaalitKYTKYKalasataman kampus
OpiskelijatoimintaKopo-jaostoKopo-strategiaKopo-sanastoKansainvälinen korkeakoulupolitiikka
BenchmarkingRaporttiMITBrownStanfordRISDBerkeleyUCLA

Henkilökohtaiset työkalut